maanantai 24. marraskuuta 2014

Aurinkosukat

Edelliset sukat menivät koon puolesta pieleen ja koska inhoan purkamista, kudoin uudet äidille.
Meidän äiti tykkää oranssista ja siksi oli pakko valita näihin aurinkosukkiin juuri nämä langat.

Varressa oleva pitsineulos on sellainen, johon törmäsin ensimmäisen kerran äitini tekemissä säärystimissä. Pitsi oli jotenkin äärettömän kaunis mielestäni, joten puoli vuotta metsästin ohjetta siihen netin maailmasta. Kunnes kerran satuin novitan sivuilla katselemaan eri neuleohjeita ja sieltä se vihdoin hyppäsi eteen :) Kannatti etsiä, pitsi on vieläkin mielestäni kaunis ja kuitenkin helppo tehdä esimerkiksi televisiota katsellessa. 

Näissä sukissa on varsi-kantapää välisellä alueella sekä varpaissa yhtä lankaa ja jalkaterässä kahta eri lankaa raidottamassa. Molemmat langat ovat itse koolattuja ja olen tyytyväinen miltä näyttävät valmissa työssäkin. Ja sukat itse asiassa tuoksuvat vieläkin vienosti appelsiinille, mikä on mukava pieni lisä. Toivottavasti tuoksu säilyy siihen asti, kunnes äiti jouluna nämä saa!

Eli appelsiini sukat novitan 7veljestä langasta, itse värjättyä.
Varressa 10kerrosta 1o 1n, sitten pitsineulosta, sitten vielä 10kerrosta 1o 1n.
Kantapää tavallinen vahvistettu ja terässä joka toinen kerros väri a.lla ja toinen väri b.llä.
Lankaa meni -115g.
Koko 40.




8 kommenttia:

  1. Ooh, tulipa nätit! Voin melkein haistaa appelsiinin tuoksun sukkia katsellessa. Tuoksu sukissa olisikin ihana ominaisuus noin muutenkin...! Koskahan kehitellään tuoksuvia sukkalankoja, ostaisin heti... ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) ja tuoksu on tosiaan ihana <3 ja niinpä, tuoksuvat sukkalangat olis hyvä idea :)

      Poista
  2. Kiitos kommentistasi ja mukava, että tykkäsit :)

    VastaaPoista