sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Polvekeraitaa

Tänä keväänä alkoi näkyä Regian fluormaniasta tehtyjä sukkia joka paikassa kyllästymiseen asti. Värit näyttivät ensin aivan kamalan räikeiltä ja hintakin kauhistutti. Hintaa kerälle tuli helposti yli 11e ja tuntui järkyttävälle maksaa sellaista määrää yhdestä kerästä.
Pahimman fluormanian mentyä ihmisillä ohi, aloin itse kiinnostumaan kuitenkin langasta. Miettisin itsekseni kesälläkin asiaa ja loppujen lopuksi aloin tykkäämään väreistä. Ihanan kirkkaita ja räikeitä ja talvella pimeällä fluormania sukissa kulkiessa on pakko tulla hyvälle tuulelle.

Eikä se hintakaan loppujen lopuksi niin paha ollut, novitan lankoihin tottuneena se vain ensin järkytti. Lanka on kuitenkin ihanan riittoisaa ja pehmeää. Novitan langat ovat tuntuneet muuttuvan koko ajan karheammiksi ja laatu tuntuu muutenkin huonontuneen. Novitan lankoja aion silti vieläkin käyttää, ihan vain jo siksi, että haluan tukea kotimaista.

Fluormania iski loppujen lopuksi minuunkin siis suoraan metrin halolla :D

Isosiskolleni, joka rakastaa vaaleanpunaista, päätin fluormaniasta tehdä sukat syntymäpäivälahjaksi.
Löysin tänä kesänä myös itselleni täysin uuden mallin, joka on helppo mutta silti näyttää hyvältä elikä polvekeraita mallin. Ja voin sanoa, että tässä langassa se näyttää aivan ihanalta, ainakin omasta mielestäni. Siskolleni kun sukat vein, ilmoitti hänen 2vuotias tyttärensä haluavansa myös tuon väriset sukat. Nyt olisikin sitten tarkoitus koittaa tehdä hänelle omat polvekeraidat ja niiden lisäksi vielä jotkut muut samasta langasta. Toiset tykkää kutoa lapsille, kun heillä on pienemmät jalat. Itsellä lapsille neulominen on sitten taas äärettömän hankalaa, koska jotenkin sitä kokoa on paljon vaikeampi arvioida, kuin aikuiselle neulottaessa. Itsellä vielä kutomista hankaloittaa hahmotushäiriö sekä värisokeus, siksi välillä voi olla vähän erikoisia väriyhdistelmiä ja mallit sitten on hankalaa toteuttaa hahmotushäiriön takia. Mutta näiden kanssa opitaan elämään.

Eli polvekeraitaa fluormaniasta. Koko 38.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti