maanantai 22. elokuuta 2016

Merinopeitto

Raskausaikana käteni olivat tosiaan mitä sattuivat ja neulominen oli siitä syystä vaikeaa. Joitain töitä sain kuitenkin hitaasti mutta varmasti tehtyä. Niitä tuleekin nyt esiteltyä sitten useamman postauksen verran, jotta blogi ei aivan kuole vaikka en neulomaan nyt ehdikkään. 

Tässä siis esittelyyn ensimmäinen eli omalle pojalleni tekemä merinovillainen peitto. Lanka tähän peittoon tuli valittua jo joulukuussa 2015 ja emme silloin tienneet kumpi tulee. Mieheni kanssa sitten pohdimme mikä olisi kiva unisex-väri peittoon ja päädyimme tähän Dropsin baby merinon kauniin punaiseen lankaan. Sitemminhän kävi ilmi, että saamme pojan ja kiitos minun poikamme on tosiaan punaviher-värisokea eli en tiedä miten hän näkee peiton värin. En ole pahemmin dropsin langoista neulonut, koska olen pääasiassa tehnyt sukkia ja dropsilla ei mielestäni ole sopivan paksuista sukkalankaa ollut niin jäänyt tutustumatta sen enempää heidän lankoihinsa. Tätä peittoa neuloessa huomasin jälleen miten ihanaa merinosta onkaan neuloa. Olen tiennyt kyllä aina, että se on pehmeää ja miellyttävän tuntuista mutta sehän on aivan unelman pehmeää. Minulla on paljon vielä tutustumatta erilaisiin upeisiin materiaaleihin esim silkki on sellainen mikä kiinnostaa kovasti. Mutta merino on kyllä nyt sellainen materiaali, että siitä täytyy alkaa tekemään kaikkea kunhan ehdin ja on varaa ostaa sitä. Dropsilla se on suht edullista mutta jos esim paidan rupeaa tekemään, menee lankaa paljon ja silloin tulee hintaakin langoille. Tosin paitakin on niin iso työ, että se on ehdottomasti tehtävä miellyttävästä langasta tai siinä menee iso työ hukkaan. 

Mutta niin tai näin dropsin lankoihin tutustun jatkossa vähän tarkemmin. Varsinkin kun meiltä löytyy Turusta oma käsityöliike, joka myy juuri dropsia niin ei tarvitse edes netistä tilata ja saa myyjältä kysyttyä livenä vinkkejä.

Peitto
Lanka: Drops baby merino, sävy: 16
Puikot: Novitan 3mm koivupyöröt
Ohje: Soveltaen täältä klik

 




 

6 kommenttia: