perjantai 20. tammikuuta 2017

Tennarijämäsukat

Nämä sukat ovat tullut tehtyä jo ajat sitten, esittely taas vain hieman jäänyt. Tämä malli on sellainen mikä tulee yleensä esiin vähän ennen kesää, kun ihmiset alkavat haluta tehdä kevyempiä malleja. Tämän ohje on alunperin 4-säikeiselle langalle mutta on äärettömän helppoa muuttaa tämä 6-säikeiselle. Niinkuin yleensäkkin, otin tässäkin mallissa vain mallikerran mitä toistin sukissa siihen asti, kun halusin ja sitten päättelin. Langaksi valikoitui regian ihana fluormania, josta oli juuri sopiva jämäkerä näihin jäljellä. Hieman kyllä jo jännitti, että riittääkö lanka kuitenkaan sillä vähän vaikutti jo ettei olisi riittänyt. Jossain päin jättimäistä lankavarastoani pitäisi tätä lankaa olla ainakin yksi (tai kaksi.. tai kolme tai neljä..) kerä mutta en olisi millään jaksanut alkaa etsimään sitä. Ja onneksi ei tarvinnutkaan vaan kerrankin sain käytettyä yhden kokonaisen jämän pois! Saavutus sekin, hih.

No mutta sukista tuli mielestäni kauniit ja oikein keväiset ja toivottavasti piristävät sen jonkun tuntemattoman mieltä, joka nämä saa. 
Harmi, että regia ilmeisesti lopetti tuon kyseisen langan valmistuksen (niinkuin mukamas kyllä tuon 4-säikeisenkin fluormanian.. Siitäkin kyllä turussa käsityö-elisassa myyjä ilmoitti, että valmistus ei ole loppunut vaan sitä tehdään enää pieniä eriä tilausten mukaan. Mene ja tiedä sitten miten asia oikeasti on.) Fluormania on kyllä sellainen lanka, että jakoi aluksi mielipiteet hyvin vahvasti mutta sitten, kun sille lämpeni niin siihen rakastuikin aivan täysin. Harva lanka on sellainen, mitä oikeasti toivoisin tulevan takaisin mutta tämä on kyllä sellainen.

Tennarisukat
Lanka: Regia fluormania 6-säikeinen
Puikot: 3mm
Ohje: klik
Langan menekki: 64g
Koko: 39



2 kommenttia:

  1. Pirtsakat sukat! Mistä olet ostanut noita sukkamuotteja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Noi sukkaplokit on kotimaista käsityötä ja niitä saa tilattua täältä: http://kauppa.succaplokki.fi/

      Poista